Tutkimus- ja valvontapalvelut
Berggren -yhtiöiden tutkimus- ja valvontapalvelut eli BEVA® -tietopalvelut on kehitetty asiakkaittemme avuksi valvomaan heidän etujaan kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla sekä toimimaan apuvälineenä teollisoikeudellisen suojauksen suunnittelemisessa ja rakentamisessa sekä riskienhallinnassa.
Tutkimusten avulla voidaan paremmin arvioida esimerkiksi oman tulevan hakemuksen sisällön suojattavuutta ja selvittää mahdolliset rekisteröinnin esteet. Erilaisten valvontojen avulla on mahdollista saada mielenkiintoista tietoa kilpailijoiden toiminnasta, keksinnöistä ja tuotteista sekä aktiivisuudesta teollisoikeusasioiden suhteen. Lisäksi valvontojen avulla pystytään usein ajoissa puuttumaan mahdollisiin omaa oikeutta loukkaaviin hakemuksiin jo hakemusvaiheessa ilman oikeusteitse tapahtuvaa kumoamismenettelyä.
Tutkimukset ja valvonnat suoritetaan olemassa olevien tietokanta- ja tietopankkiyhteyksien avulla sekä hyödyntämällä luotettavaa ja laajaa ulkomaista asiamiesverkostoamme. Näin ollen pystymme tarjoamaan luotettavia ja korkeatasoisia BEVA® -tietopalveluja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.